Korona-ajan ongelmat suun terveydenhuollossa

Covid-19 epidemian aikana moni on jättänyt tarkastuskäynnin väliin tai siirtänyt hammashoitoa eteenpäin. Erityisesti iäkkäämpi sukupolvi on välttänyt "turhaa" liikkumista ja ajatellut oireettoman suun pärjäävän hyvin esimerkiksi seuraavaan tarkastukseen vuoden päähän. Terveys 2000 -tutkimuksen mukaan syventyneitä ientaskuja esiintyi 64 prosentilla ja syviä ientaskuja 21 prosentilla aikuisikäisistä suomalaisista. Määrä on valtava! Sinulla, aikuisikään päässeellä lukijalla, on suuremmalla todennäköisyydellä syventyneitä ientaskuja (vähintään 4mm ientaskuja), kuin että sinulla ei ole!


Ilta-sanomat 10.2.2021 "Tutkimus: Suomalaisten merkittävä kansantauti yhdistettiin koronakuolemiin ja vakaviin tautimuotoihin – moni ei tiedä sairastavansa"

Medical Express 3.2.2021 "Gum disease linked to COVID-19 complications"

mtvuutiset 21.12.2020 "Potilaat uskovat menettäneensä useita hampaita koronalle – HUSin ylihammaslääkäri kertoo, mistä pelottava oire todennäköisesti johtuu"

Parodontiitti ei siis todellakaan ole mikään vitsi. Ja vaikka kuinka aihetta nostetaan esille mediassa, silti törmään lähes päivittäin potilaisiin, jotka vähättelevät sen vakavuutta tai esimerkiksi tarvetta säännölliselle hoidolle.
Hammaskivi on syljen mineraalien kovettamaa plakkia. Tarttuessaan hampaan pinnalle hammaskivi tarjoaa bakteereille loistavan tarttuma-alustan. Kun hammaskivi pysyy hampaan pinnalla pitkään, bakteerit etenevät ientaskussa aina syvemmälle aiheuttaen kudostuhoa, eli hampaan kiinnityskudosten ( luu, iensäikeet jne.) menetystä. Menetettyä kudosta on lähes mahdotonta saada takaisin.


Siispä koronan takia väliin jätetyt puhdistuskäynnit voivat kostautua. Jo yhdessä vuodessa voi syntyä kudostuhoa, minkä takaisin saaminen myöhemmin voi olla mahdotonta. Lisäksi hoitovälin pidentäminen voi kasvattaa hoidontarvetta, tällöin mikä olisi aiemmin hoidettu esimerkiksi puolivuosittaisilla ylläpitokäynneillä, voi nyt vaatia useita käyntejä lyhyen ajan sisällä, jotta tilanne saadaan taas hallintaan. Puhumattakaan parodontiitin kasvattamasta elimistön tulehduskuormasta, millä osaltaan on vaikutus myös koronaviruksen aiheuttamiin komplikaatioihin.
Hammaslääkärillä tai suuhygienistillä käynti korona-aikaan on kuitenkin turvallista, eikä hammashoitoa tulisi sen takia jättää tekemättä. Vastaanottotiloissa noudatetaan yleisiä ohjeistuksia mm. maskien ja turvavälien suhteen sekä hoitoloissa on hyvin korkea hygieniataso.

Reiätön suu ei välttämättä ole ongelmaton

Yksittäinen reikä on ongelma lähinnä hampaan tulevaisuudelle mutta yksittäisetkin syvät ientaskut voivat olla osaltaan pahentamassa perussairauden hoitotasapainoa

Koronasta huolimatta parodontiitti on varsin alidiagnosoitu ja vaatii niin hammaslääkäreiltä, suuhygienisteiltä kuin potilailtakin pitkäjänteisiä toimia sen hallitsemiseksi ja pysäyttämiseksi. Usein potilaat ovat kiinnostuneita reikien lukumäärästä mutta yhä useammin katseet tulisi suunnata ientaskuihin ja kiinnityskudosongelmiin, reiätön suu ei välttämättä ole ongelmaton. Yksittäinen reikä on ongelma lähinnä hampaan tulevaisuudelle mutta yksittäisetkin syvät ientaskut voivat olla osaltaan pahentamassa esimerkiksi perussairauden hoitotasapainoa.

Hoidata suusi kuntoon nyt! Saat kauttamme kätevästi lähetteen myös suuhygienistille.