Kevätaurinko paljastaa kuolleen hampaan

Kevätaurinko on ihana ja virkistävä mutta usein myös niin raadollinen. Villakoirat paljastuvat ja ikkunoiden katupölyt huutavat pesijäänsä. Kevätaurinko voi toisinaan paljastaa myös kuolleen hampaan.


Hampaiden väri on normaalisti vaalea, taittaen hieman harmaaseen tai kellertävään. Maitohampaat ovat vaaleampia kuin pysyvät hampaat. Kiille hampaan pinnalla on valkeaa, kiilteen alla oleva hammasluu eli dentiini puolestaan suomalaisilla usein miten kellertävää. Iän myötä kiille ohenee ja hammasluun väri korostuu kuultaen kiilteen alta.


Joskus esimerkiksi voimakkaan kolauksen seurauksena hammas voi kuolla, tällöin verenkierto ja hermotus hampaan sisällä lakkaa. Mikäli tilaan ei liity bakteereja, puhutaan steriilistä nekroosista eli kuoliosta, tällaisessa tilassa hammas voi myös jäädä täysin oireettomaksi eikä potilas välttämättä tiedä, että hänen hampaansa on kuollut. Kuollut hammas tulisi aina juurihoitaa sillä ajan saatossa kuolleen hampaan tyhjäksi jääneeseen juurikanavaan pääsee bakteereita, jotka aiheuttavat tulehduksen. Juurihoidossa hampaan juurikanava(t) puhdistetaan ja täytetään erinäisellä muovimateriaalilla, jotta sinne ei jää tilaa bakteereille.


Miten tällainen kuollut hammas sitten paljastuu? Kuollut hammas voi värjäytyä harmahtavaksi, tämä johtuu erilaisista hajoamisprosesseista hampaan sisällä. Kevätaurinko tai esimerkiksi valokuva saattaa paljastaa värieron, mitä ei paljaalla silmällä välttämättä havaitse. Hammaslääkäri usein miten havaitsee värieron kirkkaan työvalonsa alla ja pystyy tällöin testaamaan hampaan vitaliteetin eli "elon". Mikäli hammas ei reagoi mittaukseen todetaan se kuolleeksi ja juurihoidetaan. Harmahtavaksi muuttunut hammas on mahdollista vaalentaa juurihoidon jälkeen valkaisulla.


Kevätaurinko paljastaa hampaiden pinnalta myös värjäymät sekä hiushalkeamat, jotka myös värjääntyvät helposti. Värjäymiä tulee esimerkiksi voimakaspigmenttisistä ruoka-aineista kuten kahvista ja punajuurista. Mikäli hampaassa on lisäksi hiushalkeamia kiilteessä, voivat ne värjäytyä vielä muuta hammasta voimakkaammin. Värjäymät lähtevät usein hyvin esimerkiksi hammaslääkärien ja suuhygienistien käyttämällä jauhepuhdistimella, värjäytyneiden hiushalkeamien vaalentamiseksi voidaan vaatia valkaisua tai hampaan pinnoitusta muovilla tai keraamisilla täytteillä.