Hammashoidosta säännöllistä

Sisältö

On hyvin tyypillistä, että nuorilla, juuri täysi-ikään päässeillä aikuisilla, tulee huomaamatta pitkä tauko hammastarkastuksista. Suomessa totumme lapsena ja nuorena siihen, että tarkastuksiin kutsutaan, hammashoito on ilmaista (tai ainakin edullista) ja meistä pidetään huolta. Täysi-ikäisyyden kynnyksellä terveydenhuollon henkilökunta on harvoin muistuttamassa nuoria, että seuraava tarkastus olisi hyvä tehdä esimerkiksi 2vuoden sisällä, saati sitten siitä, että tarkastus tulee varata itse.

Ongelma näkyy erityisesti yksityisessä terveydenhuollossa, 20-30 vuotiaita käy hammastarkastuksissa huomattavasti vähemmän kuin muita ikäluokkia. Syynä on varmasti osittain hinta mutta osaltaan myös juuri mainitsemani ongelma. Kun kukaan ei kutsu tarkastukseen tai muistuta siitä, eikä suussa ole oireita, jää tarkastus valitettavan usein varaamatta.

Esteettiset epäkohdat hampaistossa ajavat kyllä varsinkin nuoria naisia vastaanotolle. Värjäymät, hammaskivi, kiertyneet hampaat, vain muutamia mainitakseni, ovat ongelmia joihin toivotaan nopeaa ja kukkarolle sopivaa ratkaisua. Päivystyskäynneiltä jatkohoitoihin hakeutuvat nuoret aikuiset hoidattavat usein vain ”ongelmahampaan” ja jättävät muun hoidon hamaan tulevaisuuteen tai aikovat siirtyä edullisemman kunnallisen hoidon piiriin.

Kunnallinen hoito ei ole ongelma, hoidon viivästyminen kerta toisensa jälkeen on. On hyvä, että nuoret hoitavat hammasongelmansa, kunnallisella tai yksityisellä puolella, mutta ei ole hyvä, että aika ”aiotaan varata” tai ”varataan, kun tulee oireita”. Suussa niin monet vaivat voivat olla pitkään oireettomia tai vähäoireisia, kunnes joku päivä hammassärky yllättää ja aiemmin paikkauksella pelastettavissa ollut hammas joudutaan juurihoitamaan tai pahimmassa tapauksessa poistamaan. Asioiden viivästyttäminen suunterveyden kannalta ei useissakaan tapauksissa säästä resursseja saatikaan potilaan lompakonnyörejä.

Säännöllisyys on oireilevan ja oireettoman suun kannalta usein se edullisin ja kivuttomin ratkaisu!

Jaa:

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on linkedin
LinkedIn

Sisältö